Kunniajäsenet

Kunniajäsenet

ViestiKirjoittaja Samuliu » 28.09.2015 00:45

Kunniajäsenyys myönnetään pyyteettömästä työstä Habbon Palloliiton toiminnan edistämiseksi.

Kunniajäsenet

Erik.. on toiminut Liiton sarjojen tilastonikkarina useiden kausien ajan. Lisäksi Erik on luonut merkittävää uraa niin pelaajana, joukkueiden omistajana kuin tuomarinakin. "Erppa" on Liigaurallaan palkittu kolmesti kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä kertaalleen kauden parhaaksi tuomariksi ja maalikuninkaaksi.

Sappo982 aka Jouzzi on kiistatta eniten pelaajia Habbo futiksen pariin houkutellut henkilö. Sappo on toiminnallaan mahdollistanut sen, että Habbo futista on pystytty pelaamaan kolmella eri sarjatasolla. Parhaimmillaan Sappo on toiminut omistajana neljässä divarijoukkueessa samanaikaisesti. Sappo oli myös yhden alkuaikojen legendaarisimman joukkueen, FC Elizavetan, omistajista.

Adalic on hienon ja menestyksekkään pelaajauransa ohella toiminut Suomen jalkapallomaajoukkueen peräsimessä useiden vuosien ajan. Lisäksi Adalic omistaa Mestaruusliigan yhden menestyneimmän joukkueen, AS Bobban.

Volsteinium on verrattaen lyhyen uransa aikana ehtinyt tekemään paljon hyvää Liiton toiminnan edistämiseksi. Todellisena jokapaikan höylänä tunnettu Volsteinium on urallaan ehtinyt toimimaan niin tilastonikkarina, II Divisioonan johtajana sekä useiden divarijoukkueiden omistajana. Volsteinium tunnetaan jalkapallopiireissä ystävällisestä ja reilusta olemuksestaan, mistä osoituksena on kahden Herrasmiespelaaja-palkinnon voittaminen.

Kenties Habbo futiksen kiistellyin persoona, Blastyk, on pelaajauransa ohella pitänyt joukkueita jokaisella Liiton sarjatasolla. Blastyk on siis kouluttanut Habbo futiksen pariin paljon junioreita. "Bläsä" tunnetaan erityisesti värikkäistä mielipiteistään, sekä hanakasta tyylistään ajaa läpi sääntömuutoksia. Esimerkiksi kentän muuttaminen 27:stä ruudusta 25:een ruutuun on yksi Blastykin aikaansaannoksista.

Feukku007 omistama FC Malaga oli pitkään eniten kausia Mestaruusliigassa pelannut joukkue. FC Malaga ei yhtä pronssia lukuun ottamatta juuri menestynyt, joten FC Malagan pitkää historiaa voidaan pitää erityisen kunnioitettavana. Etenkin historian alkuaikoina Feukulla oli tärkeä rooli uusien pelaajien hankkimisessa. Tästä osoituksena voidaan pitää Mestaruusliigan ensimmäistä kautta, kun FC Malagan vaihtopenkillä oli parhaimmillaan kaksi joukkueellista pelaajia.

ReentValin on toiminut useana kautena I Divisioonan johtajana. Lisäksi ReentValin omistaa I Divisioonan jokaiselle kaudelle osallistunen joukkueen, FC Pakolaiset.

Goldenpeach on yksi Mestaruusliigan merkittävimmistä joukkueen omistajista. Goldenpeachin omistama AS Nalle on Mestaruusliigan menestynein joukkue. Lisäksi "GP" on ehtinyt vaikuttaa niin Liigan johtajana kuin useiden divarijoukkueiden peräsimessä.

ZackBoltmakin omistamat liigajoukkueet, Tampere United ja AS Monaco, ovat osallistuneet Mestaruusliigaan useilla kausilla varsin kohtalaisella menestyksellä. I Divisioonassa ZackBoltmakin saavutukset ovat vieläkin suuremmat. SD Huesca ja Pornaisten Pantterit ovat onnistuneet saavuttamaan useita mitaleita, sisältäen myös muutaman kultamitalin.
"Tämä tarina on täysin totta en ois jaksanu kirjottaa näin paljoa jos valehtelisin" -Adalic
Samuliu
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 380
Liittynyt: 08.02.2015 02:22

Paluu Palloliitto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron