Foorumin säännöt

Foorumin säännöt

ViestiKirjoittaja Samuliu » 09.02.2015 20:11

1 § Jokaisella käyttäjällä saa olla vain yksi tunnus. Mikäli kirjoittajan havaitaan käyttävän samanaikaisesti useita tunnuksia, tullaan hänen toinen käyttäjä poistamaan.

2 § Kaikki viestit on kirjoitettava oikealle, niille tarkoitetulle alueelle.

3 § Keskustelu yhdestä aiheesta tulee käydä saman otsikon alla.

4 § Otsikoi aiheesi selkeästi.

5 § Pyri kirjoittamaan mahdollisimman hyvää suomen kieltä kielioppisääntöjen mukaan. Täydellisyyttä ei vaadita, mutta pyri muistamaan välimerkit, isot alkukirjaimet ja kappalejaot.

6 § Isojen kirjaimien toistuva käyttö (=capslock) on kiellettyä. Jos haluat korostaa sanaa, käytä foorumin tarjoamia tekstin muotoiluja, eli lihavointia, kursivointia tai alleviivausta. Käytä näitäkin harkiten, eli ydinsana tai kaksi, perusteellisen harkinnan jälkeen maksimissaan kokonainen lause.

7 § Lainatessa toisen kirjoittajan tekstiä, lainaa vain kohta, jota haluat kommentoida. Pitkät lainaukset tekevät viesteistä pitkiä ja luettavuus kärsii.

8 § Älä spämmää. Saman asian toistaminen tai ”one linerit” ovat kiellettyjä. Jätä kirjoittamatta, jos sinulla ei ole jotain uutta annettavaa keskustelulle. Pelkkä "Totta" tai "Samaa mieltä" kommentit eivät kehitä keskustelua mihinkään. Pelkkä hymiökään ei palvele keskustelun etenemistä. Älä myöskään turhaan nosta itse avaamisia ketjuja ylös, vaikka kukaan ei niitä vielä olisikaan kommentoinut.

9 § Käyttäydy kunnioittavasti muita käyttäjiä kohtaan.

10 § Nimimerkin ja hänen oikean nimensä yhdistäminen tai aiheeseen liittyvä vihjailu sekä arvuuttelu ovat poikkeuksetta äärimmäisen rangaistavia.

11 § Nimimerkin on oltava suoraan yhdistettävissä kyseisen henkilön Habbo-hahmoon.

12 § Älä käytä turhaan BBCode ominaisuuksia.

13 § Aiheet/viestit, jotka ovat moraalisesti arveluttavia tullaan moderoimaan äärimmäisen tarkasti tai lukitsemaan. Suomen lakia rikkovat tai lain rikkomiseen selkeästi yllyttävät keskustelut tullaan poistamaan.

14 § Ilmianna sääntöjä rikkovat viestit.
"Tämä tarina on täysin totta en ois jaksanu kirjottaa näin paljoa jos valehtelisin" -Adalic
Samuliu
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 380
Liittynyt: 08.02.2015 02:22

Paluu Teokset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron