Linjaus henkilötietojen levittämisestä

Linjaus henkilötietojen levittämisestä

ViestiKirjoittaja Samuliu » 24.05.2018 20:35

Viimeaikaisten tapausten johdosta, lienee tarpeellista linjata, missä tapauksissa henkilötietojen levittäminen on rangaistavaa toimintaa. On myös syytä tarkentaa, mitä rangaistavan henkilötiedon levittäminen sisältää. Toisin sanoen kyse on siitä, onko toisen henkilön lempivärin tai lemmikkihamsterin nimen paljastaminen samalla tavalla rangaistavaa kuin koko nimen, henkilötunnuksen tai äidin puhelinnumeron kertominen. Aihe on jokseenkin tulkinnanvarainen, eikä yksiselitteistä ratkaisukaavaa voida soveltaa kaikissa tapauksissa.

Mikä on rangaistavan henkilötiedon levittämistä?

Kattava sallittavan ja kiellettävän tiedon levittämisen määrittely on jokseenkin mahdotonta. Voidaan kuitenkin listata tiettyjä henkilötietoja, joiden levittäminen on kategorisesti kiellettyä. Muiden henkilötietojen osalta kyse on tapauskohtaisesta harkinnasta, jossa punnitaan mm. levitetyn tiedon haitallisuutta.

    Kategorisesti kiellettyjen henkilötietojen levittäminen:
    - Koko nimen levittäminen
    - Toisesta henkilöstä otetun kuvan/videon julkaiseminen tai linkkaaminen
    - Puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen levittäminen
    - Kotiosoitteen levittäminen
    - Tiettyjen some-kanavien levittäminen
    - Vastaavien tietojen levittäminen pelaajan läheisistä
    - Muiden arkaluontoisten tahi lainvastaisen tietojen levittäminen

Tapauskohtainen harkinta ja tulkinnanvaraisuus liittyy myös siihen, että henkilön A kutsuminen etunimellä ei välttämättä ole samalla tavalla rangaistavaa kuin henkilön B kutsuminen etunimellä. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun henkilön A hahmon nimi tai tiedot viittaa etunimeen tai kyseinen hahmo on antanut suostumuksensa etunimellä kutsumiseen. Jos henkilön B etunimi ei ole yleisesti tiedossa, eikä yleisesti käytössä, voi rankaisemisen kynnys ylittyä helpommin henkilön B etunimen levittämisessä.

Syytön kunnes toisin todistetaan

Koska rangaistusten määrääminen on syylliselle haitallista toimintaa, on tekijän syyllisyys pystyttävä osoittamaan riittävällä varmuudella. Toisaalta on relevanttia kysyä, voidaanko Habbossa tapahtuvaa nimen levittämistä koskaan osoittaa varmuudella tietyn henkilön tekemäksi. Tästä johtuen todistuksen taakassa ei vaadita täydellistä osoittamista henkilön syyllisyydestä. Riittävää on sen osoittaminen, että syyllisyydestä voidaan olla lähes varmoja, eikä muita todennäköisiä tekijöitä voida osoittaa.

Lähtökohtana on, että jokainen vastaa omalla käyttäjätunnuksellaan tapahtuvien henkilötietojen levittämisestä. Näin ollen syytetty ei voi kiistää omaa syyllisyyttään vetoamalla siihen, että joku toinen on käyttänyt hänen hahmoaan henkilötiedon levittämiseen.

Milloin henkilötietojen levittäminen on rangaistavaa?

On sanomattakin selvää, että Habbon Palloliiton virallisilla alustoilla (esim. foorumi) ja Habbon Palloliiton tapahtumissa henkilötietojen levittäminen on rangaistavaa toimintaa. Tulkinnanvaraisuutta liittyy tilanteisiin, kun henkilötietoja levitetään tunteja ennen virallisen ottelun alkamista tai sen jälkeen. Näissä tapauksissa painoarvoa voidaan antaa asiayhteydelle, sille kuinka kauan ottelun alkamiseen on tai paikalla oleville henkilöille.

Tietyissä tilanteissa henkilötietojen levittäminen voi olla kiellettyä myös muissa kuin Palloliiton alustoissa tai virallisissa tapahtumissa. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi randomin yhteydessä tai muutoin jalkapallokentällä tapahtuneissa henkilötietojen levittämisissä. Tällaisissa tapauksissa voidaan ajatella, että esimerkiksi järjestetyllä randomilla on tietty yhteys Habbon Palloliittoon. Samanlainen yhteys Palloliittoon on esimerkiksi Discordin HFutis-chatilla, vaikkei kyse ole virallisesti Habbon Palloliiton alaisesta toiminnasta

Muissa kuin Palloliiton alustoissa tai tapahtumissa, voidaan ajatella, että kynnys rankaisemiselle on suurempi. Tämä perustuu siihen, ettei Palloliitto voi tehokkaasti valvoa tai puuttua tällaisiin tapauksiin. Ei ole myöskään tarkoituksenmukaista, että Palloliitto ottaa kantaa epäselvissä olosuhteissa tapahtuneeseenn henkilötiedon levittämiseen. Jos selvää yhteyttä Palloliiton toimintaan ei ole, ratkaistaan tapaukset syytetyn eduksi.

Henkilötietojen levittämisessä kyse ei lähtökohtaisesti ole yleisen intressin suojaamisesta, vaan jokaisen yksittäisen pelaajan suojelemisesta. Näin ollen rangaistusta määrättäessä painoarvoa voidaan antaa sille, että teon kohteeksi joutunut ei vaadi rangaistusta tapahtuneesta. Vakavissa tapauksissa tällaista painoarvoa ei välttämättä tarvitse huomioida.

Rangaistusten määrääminen

Jos henkilö katsotaan syylliseksi henkilötietojen levittämiseen, tuomioksi annettakoon vähintään kaksi (2) ottelua, mutta enintään kolme (3) kautta pelikieltoa. Jos teon vaikutukset ovat olemattomat, eikä kyse ole toistuvasta tai tahallisesta teosta, ensikertalaista ei ole välttämätöntä tuomita pelikieltoon. Tällaisissa tapauksissa voidaan varoitusta voidaan pitää riittävänä rangaistuksena.

    Rangaistuksen mittaamisessa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
    - henkilötietojen levinneisyys
    - ensikertalaisuus
    - vahingollisuus
    - teosta ilmenevä tekijän syyllisyys (=vahinko vai tahallinen teko)
"Tämä tarina on täysin totta en ois jaksanu kirjottaa näin paljoa jos valehtelisin" -Adalic
Samuliu
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 380
Liittynyt: 08.02.2015 02:22

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron