hfutis.foorumi.eu

Habbon Palloliiton virallinen foorumi

Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 14.11.2016 16:39

Habbo jalkapallon 12 kausi häämöttää loppuaan ja jopa joidenkin katseet ovat jo kohdistuneet ensi kauteen, eli kauteen 13. Kaudella 13 tullaan näkemään pro pelaajalimiitti, kuitenkin limiittiä on paranneltu huomattavasti viimekaudesta. Limiitti on tarkasti ja harkitusti tehty, aivan kuten viimekaudella, mutta nyt siitä on tehty reilumpi. Ja tämän kaiken lisäksi kaikki otettu etukäteen huomioon. Kaudella 12 on saanut olla jopa kaksi (2) ulkomaalaispelaaja liigajengeissä joka on yksinkertaisesti liian paljon, mikä on johtanut myös siihen että divari on kärsinyt tästä joten ensi kaudella ulkomaalaispelaajat ovat pisteytettyjä ja niitä saa olla kuitenkin vain max yksi (1) per jengi. Tämä on kuitenkin vain alustava limiitti, vielä voi tulla muutoksia onhan ensikauden alkuun kuitenkin noin 3-4 viikkoa. Ja jos joku ihmettelee miksi limiitti on tehty jo nyt se on siksi, että silloin limiittistä tulee mahdollisimman reilu, kun jengit ei ole selvillä ja se ei vaikuta mielipiteeseen alitajuisesti. (HUOM: TÄMÄ ON ALUSTAVA LIMIITTI JA MUUTOKSIA VOI VIELÄ TULLA)

Kauden 13 propelaajalimiitti:


2,5P: Adalic, Erik, Viestipeelo, Joservarahahmo, Pazycete
1.75P: Goldenpeach, Podolskic, Minitou, Blastyk, Ulkkarit *, Paluumuuttajat tier1 **
1P: Zackboltmak, .U., Ascensionc, Cosgaf, Raivo-Ruutu, T-Aika Paluumuuttajat tier2 ***
0.5P: Street-Agentti, Nev0, Samuliu, Paslaiker, Sappo982, Futispoikka, Sirmavikkis

*: Ulkkarit, eli siis ulkomaalaiset pelaajat muista hotelleista vievät 1.75P ja niitä
saa olla korkeintaan jokaisessa jengissä yksi(1) kappale.

**: "Paluumuuttajat", eli siis joskus entisillä kausilla pelaneet huippupelaajat.
Tier1 tarkoittaa kovemmanluokan paluumuuttajia ja siihen kuuluu: Teccol, Tup10, Fuleco

***: Paluumuuttajat", eli siis joskus entisillä kausilla pelaneet huippupelaajat.
Tier2 tarkoittaa vanhoja huippuja jotka eivät kuitenkaan ole tier1 tasoisia ja siihen kuuluu: YgreedY3, Kultakarva, Popparihunt, Sas3


MAX: 7P per jengi
K3: AS Monaco [2]
K4: AS Nalle [2]
K5: AS Nalle [3]
K6: AS Nalle [1]
K7: AS Nalle [3]
K8: Niittomiehet [1]
K9: AS Nalle [2]
K10: AS Bobba [2]
K11: AS Nalle [1]
K12: AS Nalle [1]
K13: AS Nalle [ ]

4-4-2 - 10 Kautta
Goldenpeach
 
Viestit: 261
Liittynyt: 11.02.2015 17:01

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 14.11.2016 16:43

Voi olla esimerkiksi, että evig (.se) lisätään ei-ulkkari statuksella 1.75p pelaajiin, koska hänellä on pitkä historia .fi:ssä pelaamisesta ja hän aikoo alottaa pelaamaan .fi kunnolla... mitä mieltä muut ovat tästä?
K3: AS Monaco [2]
K4: AS Nalle [2]
K5: AS Nalle [3]
K6: AS Nalle [1]
K7: AS Nalle [3]
K8: Niittomiehet [1]
K9: AS Nalle [2]
K10: AS Bobba [2]
K11: AS Nalle [1]
K12: AS Nalle [1]
K13: AS Nalle [ ]

4-4-2 - 10 Kautta
Goldenpeach
 
Viestit: 261
Liittynyt: 11.02.2015 17:01

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Erik » 15.11.2016 00:47

Goldenpeach kirjoitti:Voi olla esimerkiksi, että evig (.se) lisätään ei-ulkkari statuksella 1.75p pelaajiin, koska hänellä on pitkä historia .fi:ssä pelaamisesta ja hän aikoo alottaa pelaamaan .fi kunnolla... mitä mieltä muut ovat tästä?


mikä pitkä historia? bonellolla ja baggiolla on pidempi
K1: Team Timoset [3]
K2: Manchester United [1]
K3: Umbro FC [1]
K4: Romppala United
K5: AS Nalle [3]
K6: Umbro FC [2]
K8: Umbro FC
K9: AS Nalle [2]
K10: FC Saunakaveriporukka [3]
K11: AS Nalle [1]
K12: Umbro FC
K13: AS Nalle

3-2-3

3x Arvokkain Pelaaja (K1, K3, K11)
1x Maalikuningas (K9)
1x Paras Tuomari (K3)

232 maalia

Palloliiton Kunniajäsen
Erik
 
Viestit: 154
Liittynyt: 08.02.2015 02:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Samuliu » 16.11.2016 17:32

Goldenpeach kirjoitti:Voi olla esimerkiksi, että evig (.se) lisätään ei-ulkkari statuksella 1.75p pelaajiin, koska hänellä on pitkä historia .fi:ssä pelaamisesta ja hän aikoo alottaa pelaamaan .fi kunnolla... mitä mieltä muut ovat tästä?

Ei voi tehä mitään poikkeuksia sillä perusteella, että jollakin on "vahva tausta ulkomaalaisena". Muuten tää menee siihen, että suomalaisuusstatusta joudutaan pohtimaan tulevaisuudessa ties kuinka monen osalta.
"Tämä tarina on täysin totta en ois jaksanu kirjottaa näin paljoa jos valehtelisin" -Adalic
"Oon juonu 20 bissee ja alottanu juomisen yheksän jälkee" -Goldenpeach 03:30
Samuliu
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 374
Liittynyt: 08.02.2015 02:22

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Erik » 16.11.2016 18:44

tbh täs limiitis ei oo semmost johdonmukaisuutta tai säännöllisyyttä, mistä noi ratiot on keksitty? mihin ne perustetaan? siis se että 2,5p pelaajia on 5kpl, 1,75p pelaajia 4kpl, 1p pelaajia 6kpl, 0,5p pelaajia 7kpl, ja lisäks outoo että 1p hyppää suoraan 0,5p vaikka aluks hyppy oli 0,75o välein. lisäks tos on yhteensä 29p maksimimääränä pl. ulkkarit. mihin se perustetaan? kuudelle jengille jaettuna se tekee 4,83p per joukkue, eli aika paljon löyhää tossa jos maksimi on 7p, mikä on sinällään hyvä jos ulkkareita tulee ja vapaurraa jenginrakennusta
K1: Team Timoset [3]
K2: Manchester United [1]
K3: Umbro FC [1]
K4: Romppala United
K5: AS Nalle [3]
K6: Umbro FC [2]
K8: Umbro FC
K9: AS Nalle [2]
K10: FC Saunakaveriporukka [3]
K11: AS Nalle [1]
K12: Umbro FC
K13: AS Nalle

3-2-3

3x Arvokkain Pelaaja (K1, K3, K11)
1x Maalikuningas (K9)
1x Paras Tuomari (K3)

232 maalia

Palloliiton Kunniajäsen
Erik
 
Viestit: 154
Liittynyt: 08.02.2015 02:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Samuliu » 16.11.2016 19:12

Erppa kirjoitti:tbh täs limiitis ei oo semmost johdonmukaisuutta tai säännöllisyyttä, mistä noi ratiot on keksitty? mihin ne perustetaan? siis se että 2,5p pelaajia on 5kpl, 1,75p pelaajia 4kpl, 1p pelaajia 6kpl, 0,5p pelaajia 7kpl, ja lisäks outoo että 1p hyppää suoraan 0,5p vaikka aluks hyppy oli 0,75o välein. lisäks tos on yhteensä 29p maksimimääränä pl. ulkkarit. mihin se perustetaan? kuudelle jengille jaettuna se tekee 4,83p per joukkue, eli aika paljon löyhää tossa jos maksimi on 7p, mikä on sinällään hyvä jos ulkkareita tulee ja vapaurraa jenginrakennusta

Kaljasta vetoo et kumpi veikkaa lähemmäs, kuinka monta kertaa limiittiä vielä muokataan? Veikkaan neljää.
"Tämä tarina on täysin totta en ois jaksanu kirjottaa näin paljoa jos valehtelisin" -Adalic
"Oon juonu 20 bissee ja alottanu juomisen yheksän jälkee" -Goldenpeach 03:30
Samuliu
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 374
Liittynyt: 08.02.2015 02:22

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Erik » 16.11.2016 19:23

Samuliu kirjoitti:
Erppa kirjoitti:tbh täs limiitis ei oo semmost johdonmukaisuutta tai säännöllisyyttä, mistä noi ratiot on keksitty? mihin ne perustetaan? siis se että 2,5p pelaajia on 5kpl, 1,75p pelaajia 4kpl, 1p pelaajia 6kpl, 0,5p pelaajia 7kpl, ja lisäks outoo että 1p hyppää suoraan 0,5p vaikka aluks hyppy oli 0,75o välein. lisäks tos on yhteensä 29p maksimimääränä pl. ulkkarit. mihin se perustetaan? kuudelle jengille jaettuna se tekee 4,83p per joukkue, eli aika paljon löyhää tossa jos maksimi on 7p, mikä on sinällään hyvä jos ulkkareita tulee ja vapaurraa jenginrakennusta

Kaljasta vetoo et kumpi veikkaa lähemmäs, kuinka monta kertaa limiittiä vielä muokataan? Veikkaan neljää.


sovittu, vedon häviäjä tarjoo rillos punaset kalat

ite veikkaan 3
K1: Team Timoset [3]
K2: Manchester United [1]
K3: Umbro FC [1]
K4: Romppala United
K5: AS Nalle [3]
K6: Umbro FC [2]
K8: Umbro FC
K9: AS Nalle [2]
K10: FC Saunakaveriporukka [3]
K11: AS Nalle [1]
K12: Umbro FC
K13: AS Nalle

3-2-3

3x Arvokkain Pelaaja (K1, K3, K11)
1x Maalikuningas (K9)
1x Paras Tuomari (K3)

232 maalia

Palloliiton Kunniajäsen
Erik
 
Viestit: 154
Liittynyt: 08.02.2015 02:54
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 16.11.2016 20:31

Erppa kirjoitti:tbh täs limiitis ei oo semmost johdonmukaisuutta tai säännöllisyyttä, mistä noi ratiot on keksitty? mihin ne perustetaan? siis se että 2,5p pelaajia on 5kpl, 1,75p pelaajia 4kpl, 1p pelaajia 6kpl, 0,5p pelaajia 7kpl, ja lisäks outoo että 1p hyppää suoraan 0,5p vaikka aluks hyppy oli 0,75o välein. lisäks tos on yhteensä 29p maksimimääränä pl. ulkkarit. mihin se perustetaan? kuudelle jengille jaettuna se tekee 4,83p per joukkue, eli aika paljon löyhää tossa jos maksimi on 7p, mikä on sinällään hyvä jos ulkkareita tulee ja vapaurraa jenginrakennusta

Oon kuullu huhuja et paluumuuttajia tulis takasin ja ulkkareita on nyt jokasen saatavilla varsinki ku .fi:l on jo taas vähä parempi maine. Ja jep nimenomaan vapauttaa vähän. Sekä 1,75p pelaajia voi olla vaikka 8...? Ja tarviiko olla joku tietty määrä esim 2.5P pelaajia jos joku ei ansaitse olla 2.5P ni sinne pitäis pakottaa joku väkisin?
K3: AS Monaco [2]
K4: AS Nalle [2]
K5: AS Nalle [3]
K6: AS Nalle [1]
K7: AS Nalle [3]
K8: Niittomiehet [1]
K9: AS Nalle [2]
K10: AS Bobba [2]
K11: AS Nalle [1]
K12: AS Nalle [1]
K13: AS Nalle [ ]

4-4-2 - 10 Kautta
Goldenpeach
 
Viestit: 261
Liittynyt: 11.02.2015 17:01

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 16.11.2016 20:33

Samuliu kirjoitti:Kaljasta vetoo et kumpi veikkaa lähemmäs, kuinka monta kertaa limiittiä vielä muokataan? Veikkaan neljää.

Todennäköisesti ei tulla kertaakaa kauden aikana muuttamaan. Mistä lyödään vetoa ettei limiistä oo unohdettu jotai Tuppia tai Teccolia tai jotain vastaavaa et ne vois tulla Nalleen?
K3: AS Monaco [2]
K4: AS Nalle [2]
K5: AS Nalle [3]
K6: AS Nalle [1]
K7: AS Nalle [3]
K8: Niittomiehet [1]
K9: AS Nalle [2]
K10: AS Bobba [2]
K11: AS Nalle [1]
K12: AS Nalle [1]
K13: AS Nalle [ ]

4-4-2 - 10 Kautta
Goldenpeach
 
Viestit: 261
Liittynyt: 11.02.2015 17:01

Re: Kauden 13 limiitti (ALUSTAVA!!!)

ViestiKirjoittaja Erik » 16.11.2016 20:34

Goldenpeach kirjoitti:
Erppa kirjoitti:tbh täs limiitis ei oo semmost johdonmukaisuutta tai säännöllisyyttä, mistä noi ratiot on keksitty? mihin ne perustetaan? siis se että 2,5p pelaajia on 5kpl, 1,75p pelaajia 4kpl, 1p pelaajia 6kpl, 0,5p pelaajia 7kpl, ja lisäks outoo että 1p hyppää suoraan 0,5p vaikka aluks hyppy oli 0,75o välein. lisäks tos on yhteensä 29p maksimimääränä pl. ulkkarit. mihin se perustetaan? kuudelle jengille jaettuna se tekee 4,83p per joukkue, eli aika paljon löyhää tossa jos maksimi on 7p, mikä on sinällään hyvä jos ulkkareita tulee ja vapaurraa jenginrakennusta

Oon kuullu huhuja et paluumuuttajia tulis takasin ja ulkkareita on nyt jokasen saatavilla varsinki ku .fi:l on jo taas vähä parempi maine. Ja jep nimenomaan vapauttaa vähän. Sekä 1,75p pelaajia voi olla vaikka 8...? Ja tarviiko olla joku tietty määrä esim 2.5P pelaajia jos joku ei ansaitse olla 2.5P ni sinne pitäis pakottaa joku väkisin?


ongelma on siinä ettei limitti ole järjestelmällinen tai johdonmukainen, se asettaa pelaajat heti eriarvoiseen asemaan
K1: Team Timoset [3]
K2: Manchester United [1]
K3: Umbro FC [1]
K4: Romppala United
K5: AS Nalle [3]
K6: Umbro FC [2]
K8: Umbro FC
K9: AS Nalle [2]
K10: FC Saunakaveriporukka [3]
K11: AS Nalle [1]
K12: Umbro FC
K13: AS Nalle

3-2-3

3x Arvokkain Pelaaja (K1, K3, K11)
1x Maalikuningas (K9)
1x Paras Tuomari (K3)

232 maalia

Palloliiton Kunniajäsen
Erik
 
Viestit: 154
Liittynyt: 08.02.2015 02:54
Paikkakunta: Helsinki

Seuraava

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron